Minäkin

Ruskis

Porvoo

Ruokolahti

Nimittelyä

On tuo naamakirja ihmeellinen tai paremminkin mitä kaikkea sieltäkin löytyy. Ystäväni oli liittynyt joukkoon, joilla on harvinainen nimi. Minäpä avasin ryhmän sivut ja liityin mukaankin kurillani. Sieltä löysin kadottamani linkin väestörekisterin nimipalveluun. Ihminen on itsekäs ja utelias, siispä tarkistin oman nimeni tilan. Tulos oli hauska sikäli, että etunimeäni esiintyy sekä etu- että sukunimenä. Se on myös ollut aiemmin enemmänkin miehen nimi. No, eihän nimi naista. Ennen vuotta 1900 on Manna ollut vain miehen nimenä. Vuodesta 1900 syntymävuoteeni 1959 nimettiin alle 19 miestä ja alle 16 naista. Buumi on iskenyt vuoden 2000 jälkeen, meitä samalle etunimelle nimettyjä naisia on 57 ja miehiäkin vielä alle 5.  Luku lasketaan syntymävuodesta. Oletan, että olen syntymävuodellani listalla enkä vuodessa 1992, jolloin virallistin silloisen lempinimeni omakseni. Hauskaa triviaa.

Pilventekijät

Kuusaalla sanottiin, että menee pirun kuvan alle, kun siis aarnikotkalogon alta pujahti paperikoneelle työvuoroonsa. Puujaloilla seisova maa, jossa on tuhansia järviä. Kone koneelta vihreän kullan maa suljetaan. Eukalyptus kasvaa niin paljn nopeammin. Kahdeksan mökkivuotemme aikana on Vuoksenniskan keskustasta loppunut kymmenittäin liikkeitä. Kerrannaisvaikutuksia. Kotipuolessa paperimiehet opiskelevat lähihoitajiksi. Nykytekniikalla savupiipuista tuleva savu on yli 99% vesihöyryä.

Siitäkin huolimatta pidän enemmän tästä luomuversiosta.

Värillistä

Kun kaikki valon päävärit; punainen, sininen ja vihreä sekoitetaan toisiinsa, syntyy valkoinen väri. Väriaistimus taas syntyy, kun silmän verkkokalvolle heijastuu valo jostakin värillisestä kohteesta. Jotta voimme nähdä värejä, tarvitaan kolme asiaa; valoa, jokin valoa heijastava, värillinen kappale sekä havainnoitsija. Eli minkä värisiä nämä perhoskaunottaret, sulkanen ja pihlajaperhonen siis ovatkaan?

Ärsytti

Minä into pinkeenä lauantai aamuna rämeen laidan heinikolle. Ukkokullankin raahasin helteiseen aamukasteeseen. Lahjoin kertomalla, että voi särpiä olutta kannon nokassa minun kuvatessani. Kiikarit otti mukaan, ei olutta. No, tuo näkyhän minua siellä odotti. Koko rämeen penger niitetty. Voi perskurkkana, sanon minä. Kyllähän siinä nyt olis muutama männyntaimi vielä kuukauden pärjännyt, pakkoko tuo keskikesällä on niittää. Ei ole niitynhoidosta kysymys vaan rahan ahneudesta. Mäntytukkeja pitää saada, mitä ovat sen rinnalla hopeatäplät, sinisiiveet, mittarit, kiitäjät ja kirput, kirvat, leppäkertut.

Ääärgghhh!

Sunnuntaina suuntasin naapurin isännän lautatarhan reunoille. Nokkosperhosten uusi sukupolvi oli kuoriutunut. Kaunottaria liihotteli ristiin rastiin. Horsmien seassa sählätessäni osui tämä punainen kaunotar etsimeeni. Elokorento!

Statuspäivityksiä

Elää vaikeasti selitettävässä parisuhteessa. Tuo napsahti kaverin statukseen. Täh! Ei muuta kun näppis rätisemään ja kysymystä pukkaa, taisinpa peukuttaakin. En minä sitä kirjoittanut, vaan päivitin statuksen, niin tuo naamakirja ilmaisi sen noin. No, se tarkoittaa, että mies lähti ja eropaperit ovat vetämässä. Aha, muistithan vilkuttaa perään. Tottakai ja vilkuttelen vieläkin, nyt olen tyytyväinen elämääni. Jos asiasta on lyhyt hetki, sitä on tyytyväinen, että on saanut päätökseen asioita, muu tulee myöhemmin, ajattelin. Mikähän tuossa naamakirjassa on, yksi ja toinen "päivittää parisuhteensa" kavereilleen vaihtamalla tiedon seinälleen. Muistan kaverin, joka oli epätoivoisesti sinkku, siis omasta mielestään. Voi sitä hehkutusta facessa, kun hän päivitti seinälleen olevansa parisuhteessa. Mitenkähän naamakirja minut määrittelisi, jos sinne parisuhteeni kirjaisin. Yli kymmenen vuotta seurustellut kahden jääkaapin perhe?

Ruokintaa

Istuskelin mökin portailla. Ylätasanne on kohtuu iso ja siihen mahtuu hyvin aurinkotuoli. Kahdella sivulla on päästä päähän penkit, joille voi asetella tarpeellisia tavaroita; kamera, kiikarit, kirjoja tunnistusta varten ja läppäri. No, oli siinä valkkari lasillinenkin. Silmiinpistävästi oheinen kirjosieppo naaras lehahteli pihan poikki. Tienvieren koivu, hernepensas ja tuo pähkinäpensaan lehdettömäksi jäänyt ranka, sireeni ja aitan pääty. Kiikarilla sen touhuja katselin ja kaunista, sulavaa muotoaan ihailin. Päätin käydä kellarissa ja hupsis, aitan päädyn pöntöstä kuului joltinenkin sirkutus. No, kuva-ahneena ajattelin napsaisevani kuvan emosta pesäpöntöllä. Siinä tuo itseään esitteli, keimaili aitan katolla ja hirsien päällä. Käänsi toista kylkeään ja teki vaikka mitä temppu, muttei mennyt pönttöön. Tuijotteli minua pitkät tovit ja silloin minulle välähti. Minä olin vaara punaisine paitoineni. Varmaan myös kameran rapsahdukset pistivät varovaiseksi. Voi anteeksi ystäväiseni, olet taaskin syönyt pihapiiristä huimat määrät pisteleviä ja tuhoavia hyönteisiä, joten sinun kuulukin saada syöttää poikasesi rauhassa. Minä olen se ylimääräinen.

Rauhoittuminen

Kun autoni ikkunasta avautuu ylläolevaa maisema, alan rauhoittua. Siirryn toiseen maailmaan. Takana moottoritie, alla kuuskakkonen ja kohta edessä käännös pienelle sivutielle. Risteyksestä mökki jo häämöttää sireenipensaiden takaa. "Tere, kömmänä" tulee lausuttua ääneen. Jaahas, hyvinhän pensasaita on lähtenyt uuteen kasvuun, vaikka näyttikin teloituksen jälkeen varsin surulliselta. Kurjenmiekat ovat kukassa, ovatpa uljaan näköisiä. Jaahas, akileijat aloittavat kukintojaan, näköjään levinneet jo tuohon tienvierellekin, kiva. Ai sireenitkin kukkivat vielä, ihana tuoksu. Onkohan pöntöissä asukkeja, pitääpä hetken päästä istahtaa keinuun tutkailemaan tilannetta. Oho, kukkapurkin pelakuut eivät ole tykänneet sateesta, tai onhan toisessa vielä kivasti kukkaa. Onpas ruoho kasvanut parissa viikossa, siinä sitä on höttiäisillä piilopaikkoja. Nooo, täytyy jossain välissä surrutella se siistimmäksi. Kappas, istutetut juhannusruusut ovat täydessä nupussa, ihanaa! Oi, miten aurinko lämmittää portaikkoa. Mitkä työasiat?

Keskikesä

Pisin päivä ja lyhyin yö. Valtaosa on korvat höröllään juhannuksen sääennusteista. Töissä kaikilla on juhannuksen alusviikko; eihän tätä nyt kannata aloittaa, vajaa viikko ja kaikkea... Tuon pidennetyn viikonlopun jälkeen moni aloittaa vuosilomansa, loput jatkavat lomia odotellen. Tai no, yksi osa kansasta elää ja kuolee jalkapallon myötä. Futisveikkauslistoja vertaillaan nurkissa. Ranska lähtee kotiin ja toiset loikkaavat länteen, ennakkosuosikit pettävät ja maalit ratkaisevat. Ruotsi sai kielitaitoisen melkeinsammakko prinssinsä. Ititkat ovat äkäisiä ja runsaslukuisia. Noin sataviisikymmentä yötä jouluun!

Päätös

Hämmästyn joka kerta kuviani koneelta katsellessani. Jokaisen kuvareissun sarjassa on vähintään yksi kuva, josta löytyy pieni höttiäinen varsinaisesta kuvauskohteestani. Suloisia salamatkustajia. Mitähän tuo muurahainenkin tuossa ylhäällä miettii; hyppäävänsä alas vai ihaileeko maisemia, joita kiipesi katsomaan... Vai harrastaakohan se seinäkiipeilyä kuntoillakseen, mistäpä sen tietää. Luin Jani Kaaron hurmaavan kirjan Ötököitä Suomen luonnossa ja tein päätöksen. Tilasin satamillisen macron!

Perhostelua

Asiat ovat joskus mustavalkoisia, mutta harvemmin perhoset. Tuo ylempi mustavalkoinen on oletettavasti reunustäplämittari. En muista tavanneeni tuollaista aiemmin. Kooltaan se oli kolmanneksen sitruunaperhosta pienempi, kaunotar silti. Sen suojautumiskeino on tuo väritys. Se on niin silmiinpistävä, etteivät linnut usko sen olevan syötävää! Jotenkin on taas ollut ihana katsella perhosten leikkiä mökkimaastossa. Itikoiden seassa. Kangasperhoja, lanttu- sekä kaaliperhosia, lie myös naurisperhosia, liihottelee ympäriinsä. Lisäksi on yksittäisiä nokkosperhosia ja suruvaippojakin jo näkynyt. Hassua ajatella, että osa perhosista on talvehtinut tai lentänyt pitkät matkat täällä ollakseen. Kumpikin tuntuu uskomattomalta, kun niin keveitä nuo ovat. Ne kestävät vastatuulet ja rankkasateet tai toisaalta paukkupakkaset, uskomatonta. Toissapäivänä pihapiiriin tupsahti ritariperhonenkin, niitä en ole kovin usein nähnyt. Kyllä se on uskomattoman kaunis. Toinen kannus ilmeisesti jo kadonnut, ikääntymisen merkkinä. Kauankohan perhoset keskimäärin elävät?

Laiskottelua

Viikko vilahti. Tuli luettua monta kirjaa, kaksi niistä olin ostanut lukeakseni viime kesän kesälomalla. En uskonut itsekään, että voin maata aurinkotuolissa tunti tolkulla ja lukea, käydä välillä uimassa ja taas jatkaa lukemista. Stig Larsson ja Reijo Mäki pitivät koukussaan. Osansa ottivat myös Petri Karra ja Paulo Coelho. En kaivannut yöelämää, mutta rakastin sitä auringon lämpöä samoin, kuin kiiretöntä, kellotonta, kävelyni tahdissa soljuvaa maisemaa. Ihminen tarvitsee myös omaa aikaa. Minä sain yhden viideskymmeneskahdes osan vuodesta kaksituhattakymmenen vain itselleni. Olen levännyt itsekkäästi nautiskellen.

Matelua

Odottavan aika on pitkä, tiedän, muttei se lohduta. Miksiköhän sitä ihminen vetää vieterinsä ennen lomaa aina liki takalukitukseen. Samalla tuntuu, että maapallo on lakannut pyörimästä ja aika ei kulu. Kaikki pysyy paikallaan. Ilma ulkona komppaa mielialaa, räntää paistaa ja öisin pakastaa. Toisaalta, kyllä auringon lämmön jo aistii kaikkialla, jopa toimistopöydän ääressä. Niin, pöydän ääressä fyysisesti. Ajatukset karkaavat tulevaan lomaan. Ei paljon huolestuta euroopassa jylläävä noroviirusepidemiakaan. Onhan sitä Suomessakin. Täytyy puskuroida vatsaa ja huolehtia desinfioinnista sekä nestetankkauksesta. Ajatus karkaa vielä kauemmas. Uskaltaisikohan sitä ottaa järkkärin mukaan matkalle ja saalistaisi kuvia oikein tosissaan. Vaan jospa ei kiinnostakaan mähryillä mahallaan hietikossa tai kyttäillä taskurapuja rannalla. Huolehtiminen on niin iso vaiva. Mitähän kirjoja sitä ottaisi mukaan. Ihan kunnon kirjoja, jotka toisi takaisin vai ihan vaan pokkareita, jotka jättäisi matkatoimiston konttorille tulevia matkaajia varten. Mitähän, hmmm. Eihän tuo kello liiku lainkaan.

Herkkä

Viime elokuun kuvia järjestelin ja upposin muistelemaan hetkeä, jolloin tuo perhonen istahti jalalleni. Aurinko paahtoi, kuten se suomessa elokuussa paahtaa ja jalat olivat terassin kaiteella. Hiukan oli hiki. Suolaa tuo perho ilmeisesti hamusi, sillä se viipyi pitkän tovin. Mies ehti käydä kameran hakemassa ja sain räpsittyä pitkän sarjan. Tuo kaunotar eteni hiljakseen herkällä otteella. Ei voi sanoa, että kutitti kuin perhonen jalalla, sillä se ei tuntunut juuri ollenkaan. Näin sen olevan siinä, muttei se tuntunut. Eihän perhoset paljon painakaan, pari kolme grammaa. Kun näkee niiden istahtavan hennoille kukkaoksille, oksat keinahtavat. Olisi ihana tietää miten perhonen kokee tuon Malvan herkät värit, vai aistiiko se vain meden. Tahtoo macron.

Aamukampa

Klaffi napsahti, tein päätöksen. Aamuja ventti. Viikko kolmetoista lepään lämpimässä. Pakkaan parit vaihtovaatteet, viisi kirjaa ja visakortin. Eiköhän siinä viikko kulu, aurinkotuolissakin. Uskon, että ikkunat odottavat täällä pesijäänsä ja kankaat jatkavat maisemoitumistaan ompelukoneen vieressä, vaikken viikkoon niitä vahdikaan. Paikka on tuttu, ei yllätysmomentteja, voi rentoutua. Siirryn kesäaikaan ihan konkreettisesti. Pauku vaan pakkanen, tuiskuttele jalkarättejä, kammassa piikit vähenevät yksi kerrallaan. Nyt on kevät pilkottu sopiviin pätkiin; kohta espanjaan, huhtikuussa messureissu ja toukokuussa kylpylään. Juhannuskiireitähän tässä pukkaa.

Lomankaipuu

Miesmuisti on kuulemma kolme vuotta. Oma muistini on näköjään vieläkin lyhyempi. Muutama suojakeli sekä plussalla oleva vuorokausi ja huomaan manaavani kenkien kastumista. Autokin kuraantuu hujauksessa. Eihän tätä märkää kestä kukaan. Todellisuudessa taitaa vaivata lomakuume. Kuun vaihteessa olisi lomaa pääsiäisellä pidennettynä, kun laskelmoin lakisääteisillä asioilla. Pääsiäislauantaita ei lasketa lomapäiväksi. Ärsyä heitti miehen työtilanne, lomat peruttu. Tasan ei käy elämä, pojalle juuri ilmoitettiin kolmipäiväiseen viikkon ryhtymisestä, tosin onneksi tällä kertaa vain kolmeksi viikoksi, mutta silti. Isäntä yritti lohduttaa, että sittenhän sinulla on aikaa tehdä kaikki rästissä olevat asiat, kun ei hänkään ole jaloissa pyörimässä. Ei loma ole kodin rästitöitä varten! Loma on laiskottelua ja patterin latausta. Kyllä ajat muuttuvat; nuorena vitsailtiin, että jos joutuu ottamaan puolison lomalle mukaan se on b -luokan matka. Tässä iässä se on parasta A ryhmää, kun saa edes jonkun mukaansa, mieluiten oman ukkonsa. Lomamatka yksin ei houkuta, muttei kaappien peseminen ja verhojen ompelukaan. Entten tentten, pyrstö irti, nokka tarttuu, kuin vanhalla variksella konsanaan.

Ystävänpäivä

Puhelin pärisee tekstareista, naamakirja on valentiinahaleja pullollaan, sähköposti on ketjukirjeistä turvoksissa. Minä oon löhännyt ystävän sohvalla koko päivän. Suunnitelmissa oli tehdä sydämenmuotoisia leivoksia, suuunnitelmaksi jäi. Viiniä meni eilen sitten senkin edestä tai sen verran, että hyvin nukutti. Yhtään tekstaria en ole laittanut. Sorry vaan, ystävät, olette mielessäni muulloinkin. Tekstaan sitten, kun minulla on asiaa. Kohta pitäs kerätä luunsa ja muuttaa majaa kotiinpäin. On mukavaa olla yhdessä tekemättä mitään järkevää. Suunniteltiin lomareissua, joka ei taida onnistua. Taas se päivätyöläisen ja periodityöntekijän aikataulusovittelu. Ellun ja Annen kummankaa pitäs käydä katsomassa, aikataulut vaan eivät nappaa. Täytyy vissiin kehittää omat sutinat. No, meiltähän se onnistuu. Hyvää ystävänpäivää!

Herääminen

Heräsin, vaikka nukuttaa. Kaitpa se leffa oli tämän arvoinen. Taivaanrantakaan ei vielä kajastele. Toisaalta aurinko kiipeää ainakin tuntia aiemmin horisonttiin kuin joulun aikaan, kukonaskeleen. Kana sinne pitäs saada harppomaan, tulis valoa. TeeVee valittaa helsinkiläisten hukkuvan lumeen. Suomessa. Nykysuomalaiset ovat uusavuttomia talven suhteen; eivät osaa pukeutua, eivät hiihtää ja autolla ajokin on holtitonta. Jos olisi nykytalvi, ihmiset valittaisivat, etteivät pääse hiihtämaan, on pimeää sekä loskaista. Kun ihminen on työssään, hän haaveilee vapaasta, kun on kylmää, haaveillaan auringosta. Kuumalla pitää olla viileämpää, maan kuivuessa sadetta janotaan. Sateen tullessa pitäisi paistaa... Tahdotaan olemassolevan vastakohtaa. Siitä on joku runokin. Elän, toivonko siis kuolemaa. Itseasiassa, ei mua nukutakaan. Ihanaa venytellä ja vanutella rauhassa ennen työhön lähtöä.

Kiire

Barak Obamalla on saman verran minuutteja päivässään kuin minulla. Laiha lohtu. Oma vika. Kukahan on keksinyt deadlinet? Varmaan se, joka haluaa saada jotakin valmiiksikin. Sanotaan, ettei tekevältä työ lopu. Ei lopu, ei, siltä ainakin välillä tuntuu. Tarvitsee vain olla sitkeä, kuin nuo marjat pihlajassa. Vaan kiirettä pitää Vancouverissakin, lunta rahdataan isoilla rekoilla yötä päivää, kertoivat radiossa. Kohta alkavat kisaamaan. No, onhan sekin tapa saada höhlät numerojärjestykseen. Huomenna on taas perjantai. Siskon syntymäpäiväbileet viikonloppuna. Sain lahjankin ostettua, tänään. Sitä ostaa, mistä itse pitää, sanotaan. Sisko saa kameran. Mitähän sitä tekisi talvilomalla? Pahus, se kampaaja-aika.

Kuvahaaste

Hörvelön kuvahavainnot sai mieluisan kuvahaasteen Mayolta Halusin kuitenkin vastata siihen tässä blogissani, se suotakoon.
Haaste on valita neljännestä kansiosta neljäs kuva ja sitten selittää se. No, pari vuotta intensiivisemmin kuvanneena kansioita löytyy... useammasta paikasta. Siispä otin lähimmältä kovalevyltä.

Kuvassa on yksi gerbera sadasta tuhannesta gerberasta Helsingin rautatien torilta kesältä 2009. Kyseessä oli Kaisa Salmin näyttely Eden VI. Hän teki upean gerberalabyrintin kaikkien nautittavaksi. Kuvan kukkasella on pisaroita terälehdillään, sillä kukkia kasteltiin samanaikaisesti kun kiersin työkaverini kanssa kuvailemassa tuota taideteosta. Ohessa vielä toinen kuva, jossa osittain hahmottuu kyseinen labyrintti. Minua viehkotti ajatus, että viikon esilläolon jälkeen kuka tahansa sai käydä noutamassa itselleen kukan kotiin vietäväksi. Jokainen sai palan taidetta nautittavakseen.

Kiitos haasteesta Mayo. Käyn säännöllisesti ihailemassa Donnan valokuvia ja siksi välitän tämän haasteen hänelle. Haasteeseen kuuluu, että se välitetään edelleen neljälle, mutta...