23. tammikuuta 2011

Aamukampa


Tiaiset, varpuset ja keltasirkut tirskuivat pensaassa. Hetkinen, maaliskuussahan se titityy alkaa. Maailmankirjat sekaisin. Eivät ole. Radiossa Birdlifen puheenjohtaja kertoi, ettei tammitirskunnassa ole mitään tavatonta. Heti, kun pakkasjakson jälkeen tulee lauhempaa ja mahdollisesti myös valoisampaa, aloittavat linnut laulunsa. Reviirien vahvistus ensi metreistä. Haa, minäkin haluan vahvistaa reviiriäni, jääpuikoista tippuu talvi pisara pisaralta maahan. Laulattaa. Sielu alkaa sisustamaan; pesäntekoa. Sisulla tästäkin selvitään.

22. tammikuuta 2011

Rempallaan


Kroppaa pakottaa ja selkä on jäykkä. Milloin tein viimeksi lihasliikkeitä, siis vapaaehtoisesti ja kuntoilumielessä? Mikäs vuosi nyt onkaan... Kolme tuntia kantelin laatikoita ja jätesäkillisiä vaatteita. Kuljin portaita, no en sinne seiskaan asti, mutta kuitenkin, kurottelin ja kyykistelin. Mukavaa, mutta nyt kolottaa. Olisikohan pitänyt venytellä perään, eikä rojahtaa lepotuoliin maha täynnä kanakeittoa. Mikähän tuokin kolottava lihas on ja missä kohtaa sitä käytin? Selän suoristaminen tuntuu lantiosta niskaan asti, jäykkä kuin jäinen jäkälä. Kyllä mä vielä joku päivä lähden sinne uimahalliin! Piikki pistävä...

6. tammikuuta 2011

Tarpeeksi


Paljonko on paljon? Liika on aina liikaa! Hitto, kyllä minä talviin olen tottunut, olenhan saanut lottovoiton, kun synnyin tänne pussinperään. Rajansa kaikella, ameeballakin. Siis jollei pyrytä lisää lunta, paukkuu nurkissa parikymmentä raatia ja minä sentään asun veden äärellä, jonka vastarannalla rääkitään. Sama valuutta siellä kyllä kelpaa nykyisin. Kaunista on, kun ikkunasta katsoo, ei siinä, paitsi kun vihmoo tuutin täydeltä maisema häviää parin metrin paikkeilla. Mä haluun normitalven, välillä nuoskakeliä ja paanteilla liukastelua, vai haluankohan. Palelee kaiken aikaa, no, ei peiton alla. Vaihtaisin hiekkamyrskyyn, vai vaihtaisinkohan, tulviin en vaihtaisi. Mitähän minäkin kitisen, pakana, joka pitelen kirkkollisena pyhänä palkallista vapaata.

Mä olen turhautunut. Frustraatio iski kesken kaiken. Se tuli saumuriesitteiden välistä. Tiedän mitä haluan ja tiedän mitä se maksaa. En saa aikaiseksi saumurikauppaan menoa, kun pihi perusluonne nieleskelee tyhjää ko. summasta. Typerintä tässä on se, että kesällä ostin silmää räpäyttämättä kameraani makrolinssin, joka maksoi sen verran kuin mihin oletan saavani saumurin hinnan tingittyä. Jos haluun saada, on pakko..maksaa. Ei se ole frustroivaa, vaan se, että olen niin mukavuudenhaluinen. Haluan elektroniikkaa, jota ilmankin tulisi toimeen. Korjaus; jota ilman tulee toimeen. Mutta en halua. Kun siirtää väistämätöntä, kiero mieli saa sen tuntumaan säästöltä... Ei se ilmeisesti liikaa maksa, mutta tarpeeksi.