Suojakeli

Enpä olisi uskonut, että nähdessäni mittarissa lukeman +0,6 ja maiseman märän tuhnuisena, kiljaisen riemusta. Ensimmäisen kerran joulun jälkeen on Porvoossa vähemmän kuin viisi astetta pakkasta. Viranomaiset kailottavat joka tuutista, että menkää katoille pudottelemaan lumia, no ihan kiitettävästi on niitä lumenpudottajia katoilta pudonnutkin. Siis luntakin on aivan riittävästi. Anjalankoski meni ohi Muonion lumikerroksen paksuudessa, kahdeksankymmentä senttiä, jee. Osaakohan tuonne pukeutuakaan, kun on tottunut vuoraamaan itsensä moneen vaatekerrokseen. Kesältähän tuo tuntuu. Eilen aamulla sirkutti lintu pihapuussa hyvää huomenta työhön lähteville. Kevättä pukkaa.

Näkymä

Edellisessä kämpässäni kaipasin omaa ulkotilaa. Kummallinen rivarinpätkä, vain ulko-oven edusta. Nyt minulla on parveke, josta minä näen maisesemaa mutta halutessani minua ei nähdä. Oma rauha. Nassu aurinkoonpäin, sitä minä haluan. Nyt ei juuri tarkene istuskella pihalla, mutta saunan jälkeen on kiva vilvoitella ulkona. Kynttilävirityksiä ja lumisia kanervia, katseleehan niitäkin. Tähtitaivas ja ajoittain kuukin näkyvät silloin kun taivas ei ole pilvessä, laitakaupungin etuja. Minä kuulen parvekelaatikoiden mullan sisältä sykkeen, muuttolintu sisälläni räpyttelee siipiään saadakseen niihin voimaa. Kestä kuukausi, kyllä sen kestää, kestä kuukausi. Ensimmäiset säämuttajat tulevat jo helmikuussa. Näin rannikolla se on usein harmaalokki. Näillä tuiskukeleillä se ei liene ihan ovella, mutta helmikussa voivat myös merilokki ja mustavariskin jo saapua. Hei, ihan oikeesti, muttolintuja alkaa tulla. Näkymät paranevat.

Kiire

Barak Obamalla on saman verran minuutteja päivässään kuin minulla. Laiha lohtu. Oma vika. Kukahan on keksinyt deadlinet? Varmaan se, joka haluaa saada jotakin valmiiksikin. Sanotaan, ettei tekevältä työ lopu. Ei lopu, ei, siltä ainakin välillä tuntuu. Tarvitsee vain olla sitkeä, kuin nuo marjat pihlajassa. Vaan kiirettä pitää Vancouverissakin, lunta rahdataan isoilla rekoilla yötä päivää, kertoivat radiossa. Kohta alkavat kisaamaan. No, onhan sekin tapa saada höhlät numerojärjestykseen. Huomenna on taas perjantai. Siskon syntymäpäiväbileet viikonloppuna. Sain lahjankin ostettua, tänään. Sitä ostaa, mistä itse pitää, sanotaan. Sisko saa kameran. Mitähän sitä tekisi talvilomalla? Pahus, se kampaaja-aika.

Itu

Oon ollu enemmän syväjäässä kuin tuo naapurin polkupyörä. Mikään ei iske kipinää. Sydäntalven pimeys jähmettää mut aina. Nyt on lisänä moniviikkoinen pakkasjakso. Kyllä pakkasen kestää, muttei pimeää. Työnilo haraa aamuisin vastaan, ei tahdo lähteä mukaan, haluaisi vain nukkua.
Puhkun mustaa pilveä, en intoa, aamuisin. Lähikolleegat tietävät sen, eivät yritä piristää. Joskus on hyvä saada olla ja mörrittää ilman selityksiä. Asiakkaiden kanssa viihdyn ja saan sinniteltyä sivistynyttä käytöstä. Eilen räkätin kahvinurkkauksessa pikkuporukalla jotakin aivan tyhjänpäivästä. Koneen ääressä nakutellessa takanaapurin puhelimen soittoääni sai hytkymään ja viheltelemään tahdissa. Tänään asiakkaalla käydessäni törmäsin ystävääni. Hän halasi ja pursusi energiaa, lörpötys oli mukavaa. Kahvia lorahti rinnuksille. Sorvin ääreen palattuani söhläsin ja sähläsin, sain kopiokoneen sekä läppärini juntturaan. Silmälasini kiikutti naapuritiimiläinen veskin käsialtaasta. Assari vastapäätä katteli aikansa ja sanoi, että onneksi olkoon; Manna is back. Hitsi vie, tää alkaa maistua taas!

Työssäkäyvä

Velipoika soitteli terveisiä Thaimaasta. Hänet saneerattiin kolme vuotta sitten. On siitä lähtien ollut viisi kuuukautta vuodesta taikuissa ja kesäajan lapissa kultaa huuhtomassa sekä tammukoita narramassa. Soitin viikko sitten keväällä irtisanotulle kolleegalleni, ei ole töissä. Ei oikein ole ehtinytkään, on käynyt alpeilla laskettelemassa. Oli tulossa Italiasta ja lähtee kahden viikon päästä Dubaihin. Osa-aikaisen kaverini facebook statuksesta katselin, että hän on lähdössä Malagaan ensi kuussa. Joulukuussa hän oli Vietnamissa. Ylä- vai alakuvan parvekemaisema? Minä ajattelin aamulla raapata autonikkunat ja lähteä töihin. Pitänee ajella varovasti, motarilla on pahuksen liukasta. Hetkonen! Mitä minä olen ymmärtänyt väärin?

Menovettä

Keitaat keskellä kylmyyttä. Polttoainetta. Ei ole kovin ruuhkaista venetankkauspisteessä ja huoltoaseman kassakin nakuttelee vain keppanakuitteja. Lauantaiaamu ja suomalainen talvisää. Ilmasto lämpenee, mutta mittarilukema laskee aina vain alemmas. Mitähän hiivattia minä täällä teen maisemia miettimässä ja palelemassa. Korvissa pauhaa Mustajärven Ukkometso, random asetuksella se tuli sujuvasti Turojen Siiderihain perään. Siitäpä tulikin mieleen, pitäisiköhän hakea menovettä, molemmat ovat avoinna.

Rantaelämää

Joulukuun kolmastoista kaksituhattayhdeksän. Lohdutonhan tämä maisema olisi ilman pelastusrengasta, väriläiskää, vai olisiko. Poissa ovat veneet, peittojen alla odottamassa. Pelastusrengas sinnittelee. Seuranaan hyytyvä vesi ja jäätyvä maisema. Joku höynä haahuilee kameransa kanssa näppejään jäädyttämässä.