13. maaliskuuta 2010

Herkkä

Viime elokuun kuvia järjestelin ja upposin muistelemaan hetkeä, jolloin tuo perhonen istahti jalalleni. Aurinko paahtoi, kuten se suomessa elokuussa paahtaa ja jalat olivat terassin kaiteella. Hiukan oli hiki. Suolaa tuo perho ilmeisesti hamusi, sillä se viipyi pitkän tovin. Mies ehti käydä kameran hakemassa ja sain räpsittyä pitkän sarjan. Tuo kaunotar eteni hiljakseen herkällä otteella. Ei voi sanoa, että kutitti kuin perhonen jalalla, sillä se ei tuntunut juuri ollenkaan. Näin sen olevan siinä, muttei se tuntunut. Eihän perhoset paljon painakaan, pari kolme grammaa. Kun näkee niiden istahtavan hennoille kukkaoksille, oksat keinahtavat. Olisi ihana tietää miten perhonen kokee tuon Malvan herkät värit, vai aistiiko se vain meden. Tahtoo macron.




2 kommenttia:

  1. Perhosia saisi olla enemmän. Kaunista.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä kanssasi. Niitä saa houkuteltua tiettyjä kasveja istuttelemalla. Vielä kun niitä saisi kaupunkiinkin enemmän.

    Kuvan neitoperho lajitovereineen on yksi kevään ensimmäisistä myös. Osa niistä talvehtii ja herää keväisin meitä ilahduttamaan. Elokuussa kuoriutuu uusi polvi, joista vuorostaan osa talvehtii...

    VastaaPoista