27. heinäkuuta 2010

Partiolainen

En ole koskaan mihinkään lippukuntiin kuulunut, vaikka umpisolmuja osaankin tehdä. Nyt on vaan pahasti tuo ötökkäjahti jäänyt päälle. Koskaan ei tiedä missä tapaa mielenkiintoisen olennon, enkä nyt tarkoita miehiä. Yläkuvan perhonen lehahti kirjakaupan ikkunaan, tarjouskirjat unohtuivat kun piti kuvaa napsia. Isäntä ei nykyisin loihe enään mitään lausumaan, katselee vaan vinosti hymyillen. Pokkari mahtuu pikkulaukkuun ja tienvieren perhostoukan voi tallentaa vaikka puhelimella. Kätevä emäntä!



20. heinäkuuta 2010

Värillistä

Kun kaikki valon päävärit; punainen, sininen ja vihreä sekoitetaan toisiinsa, syntyy valkoinen väri. Väriaistimus taas syntyy, kun silmän verkkokalvolle heijastuu valo jostakin värillisestä kohteesta. Jotta voimme nähdä värejä, tarvitaan kolme asiaa; valoa, jokin valoa heijastava, värillinen kappale sekä havainnoitsija. Eli minkä värisiä nämä perhoskaunottaret, sulkanen ja pihlajaperhonen siis ovatkaan?



16. heinäkuuta 2010

Naapurivahdit

Ruusujen kuvaamistani tuijotettiin. Tunsin sen selässäni. Naapurin kissat. Herkeämätön tuijotus, toisaalta onhan se epäilyttävää, kun joku nuohoaa ruusuaidassa ja räpsyttelee. Yleensä ohi kulkiessa nämä vain nautiskellen venyttelevät kaiteella, mutta nyt kameran ääni sai ne kiinnostumaan. Asento on kuin kissaeläimellä pitääkin. Jokainen lihas jännittyneenä ja aistit auki. Kiitos mielenkiinnostanne, kisut, poistun takavasemmalle.




12. heinäkuuta 2010

Ärsytti

Minä into pinkeenä lauantai aamuna rämeen laidan heinikolle. Ukkokullankin raahasin helteiseen aamukasteeseen. Lahjoin kertomalla, että voi särpiä olutta kannon nokassa minun kuvatessani. Kiikarit otti mukaan, ei olutta. No, tuo näkyhän minua siellä odotti. Koko rämeen penger niitetty. Voi perskurkkana, sanon minä. Kyllähän siinä nyt olis muutama männyntaimi vielä kuukauden pärjännyt, pakkoko tuo keskikesällä on niittää. Ei ole niitynhoidosta kysymys vaan rahan ahneudesta. Mäntytukkeja pitää saada, mitä ovat sen rinnalla hopeatäplät, sinisiiveet, mittarit, kiitäjät ja kirput, kirvat, leppäkertut.

Ääärgghhh!
Sunnuntaina suuntasin naapurin isännän lautatarhan reunoille. Nokkosperhosten uusi sukupolvi oli kuoriutunut. Kaunottaria liihotteli ristiin rastiin. Horsmien seassa sählätessäni osui tämä punainen kaunotar etsimeeni. Elokorento!





9. heinäkuuta 2010

Tarkemmin

Kerran vuodessa pitää tappaa rakastettunsa, sanotaan. Olen päättänyt tämän plogin pitää kaksikuvaisena, mutta nyt en osannut valita. Tämä hurahtaminen tuohon makrotasoon surffaa aallonharjalla, mutta lupaan kuvista höpöttämisen yrittää pitää kuosissa. Asiat vaan ovat erikulmista tarkastellen niin erilaisia. Yläkuvassa puistoruusun keskiö. Kärpäsherra alapuolella sai mut ihastumaan itseensa, linssilude. Hymyilee ihan selvästi, eikö!
Ensivaikutelma näytöllä näitä katsellessa (enhän minä siitä kameran näytöstä saa ilman lukulaseja mitään selvää, tsekkaan vain histogrammien yleiskuvan) on aina ihastus. Edellyttäen, että kuva on edes terävää muistuttava. Yksitoista kuvaa kymmenestä menee vielä takaisin bittitaivaalle. Jossakin kirjassa kehotetaan kuvaamaan sarjalaukaisulla, silloin mahdollisuus yhteen terävään kuvaan paranee. Noooh, tuo alempi horsman nuppujen kuva, näytöllä vasta huomasin tuon pari millisen vihreän öttiäisen. Eikä se suurennetuna ole yhtään tarkka, heh. Johan se nyt olisikin, että kolmantena iltana kaikki menisi kuin tanssi.

Tämä pulsaria antoi kuvailla itseään pitkään, tosin melko matkalta, eli paljon on pois rajattuna.
Tuuli oli kova ja se meinasi pudota tuolta lehdeltä, sisukkaasti se kapusi takaisin. Niin sitä pitää!
Vielä pitää kuitenkin opetella laajentamaan tuota tarkkuusaluetta....
Alakuvan öttiäinen valloitti minut täysin. Heinikossa oli varjoliljoja, sillä alue on vanhan Gammelbackan kartanon aluetta. Kuvasin yhden kukan, mutta tarkentaessa huomasin liikettä heteiden juurella. Siellä oli kymmenkunta kolleegaansa möyrimässä siitepölyssä. Tämä ilmeisesti ahdistui tungoksesta ja lähti vaeltamaan kohti heteen päätä. Ja minä tungin putkea miltei kiinni asti. Mutta silmäkin pitää saada teräväksi, matkaa siis on. Vaan mihinkäs tässä kiirettä.

6. heinäkuuta 2010

Jääräpäistä

100mm makron lähin etäisyys on 0,3 -0,5m ja se mitataan kennosta... Eli pötkö kiinni kuvattavaan 14 cm päähän, vastavalosuojalla siis liki kiinni asti... Suljinnopeuden on oltava ainakin pari pykälää normia nopeempaa, plääh... Matala kenttäsyvyys, tarkenna huolellisesti... sano se tolle horsmalle, että tajuaa pysyä paikallaan... oja prkl...

Pidä kamerasta kiinni lujasti. Yksikin aste enemmän ja tää murskaantuu...
En ota jalustaa, en, käsivaralla opetellaan ensin, vaikka henki menisi. Älä sahaa, tuossa se on edessäsi... Tuo on muutes tällä kamerallani otettu kuva numero 6000!!!
Onpas siankärsämön vaaleanpunainen, yksittäinen kukka kaunis... vielä on matkaa, lähempääkin saa kuvaa



3. heinäkuuta 2010

Statuspäivityksiä

Elää vaikeasti selitettävässä parisuhteessa. Tuo napsahti kaverin statukseen. Täh! Ei muuta kun näppis rätisemään ja kysymystä pukkaa, taisinpa peukuttaakin. En minä sitä kirjoittanut, vaan päivitin statuksen, niin tuo naamakirja ilmaisi sen noin. No, se tarkoittaa, että mies lähti ja eropaperit ovat vetämässä. Aha, muistithan vilkuttaa perään. Tottakai ja vilkuttelen vieläkin, nyt olen tyytyväinen elämääni. Jos asiasta on lyhyt hetki, sitä on tyytyväinen, että on saanut päätökseen asioita, muu tulee myöhemmin, ajattelin. Mikähän tuossa naamakirjassa on, yksi ja toinen "päivittää parisuhteensa" kavereilleen vaihtamalla tiedon seinälleen. Muistan kaverin, joka oli epätoivoisesti sinkku, siis omasta mielestään. Voi sitä hehkutusta facessa, kun hän päivitti seinälleen olevansa parisuhteessa. Mitenkähän naamakirja minut määrittelisi, jos sinne parisuhteeni kirjaisin. Yli kymmenen vuotta seurustellut kahden jääkaapin perhe?