Odottavan aika on pitkä, tiedän, muttei se lohduta. Miksiköhän sitä ihminen vetää vieterinsä ennen lomaa aina liki takalukitukseen. Samalla tuntuu, että maapallo on lakannut pyörimästä ja aika ei kulu. Kaikki pysyy paikallaan. Ilma ulkona komppaa mielialaa, räntää paistaa ja öisin pakastaa. Toisaalta, kyllä auringon lämmön jo aistii kaikkialla, jopa toimistopöydän ääressä. Niin, pöydän ääressä fyysisesti. Ajatukset karkaavat tulevaan lomaan. Ei paljon huolestuta euroopassa jylläävä noroviirusepidemiakaan. Onhan sitä Suomessakin. Täytyy puskuroida vatsaa ja huolehtia desinfioinnista sekä nestetankkauksesta. Ajatus karkaa vielä kauemmas. Uskaltaisikohan sitä ottaa järkkärin mukaan matkalle ja saalistaisi kuvia oikein tosissaan. Vaan jospa ei kiinnostakaan mähryillä mahallaan hietikossa tai kyttäillä taskurapuja rannalla. Huolehtiminen on niin iso vaiva. Mitähän kirjoja sitä ottaisi mukaan. Ihan kunnon kirjoja, jotka toisi takaisin vai ihan vaan pokkareita, jotka jättäisi matkatoimiston konttorille tulevia matkaajia varten. Mitähän, hmmm. Eihän tuo kello liiku lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti