Kun kaikki valon päävärit; punainen, sininen ja vihreä sekoitetaan toisiinsa, syntyy valkoinen väri. Väriaistimus taas syntyy, kun silmän verkkokalvolle heijastuu valo jostakin värillisestä kohteesta. Jotta voimme nähdä värejä, tarvitaan kolme asiaa; valoa, jokin valoa heijastava, värillinen kappale sekä havainnoitsija. Eli minkä värisiä nämä perhoskaunottaret, sulkanen ja pihlajaperhonen siis ovatkaan?
100mm makron lähin etäisyys on 0,3 -0,5m ja se mitataan kennosta... Eli pötkö kiinni kuvattavaan 14 cm päähän, vastavalosuojalla siis liki kiinni asti... Suljinnopeuden on oltava ainakin pari pykälää normia nopeempaa, plääh... Matala kenttäsyvyys, tarkenna huolellisesti... sano se tolle horsmalle, että tajuaa pysyä paikallaan... oja prkl...
Pidä kamerasta kiinni lujasti. Yksikin aste enemmän ja tää murskaantuu...
Elää vaikeasti selitettävässä parisuhteessa. Tuo napsahti kaverin statukseen. Täh! Ei muuta kun näppis rätisemään ja kysymystä pukkaa, taisinpa peukuttaakin. En minä sitä kirjoittanut, vaan päivitin statuksen, niin tuo naamakirja ilmaisi sen noin. No, se tarkoittaa, että mies lähti ja eropaperit ovat vetämässä. Aha, muistithan vilkuttaa perään. Tottakai ja vilkuttelen vieläkin, nyt olen tyytyväinen elämääni. Jos asiasta on lyhyt hetki, sitä on tyytyväinen, että on saanut päätökseen asioita, muu tulee myöhemmin, ajattelin. Mikähän tuossa naamakirjassa on, yksi ja toinen "päivittää parisuhteensa" kavereilleen vaihtamalla tiedon seinälleen. Muistan kaverin, joka oli epätoivoisesti sinkku, siis omasta mielestään. Voi sitä hehkutusta facessa, kun hän päivitti seinälleen olevansa parisuhteessa. Mitenkähän naamakirja minut määrittelisi, jos sinne parisuhteeni kirjaisin. Yli kymmenen vuotta seurustellut kahden jääkaapin perhe?
Kun autoni ikkunasta avautuu ylläolevaa maisema, alan rauhoittua. Siirryn toiseen maailmaan. Takana moottoritie, alla kuuskakkonen ja kohta edessä käännös pienelle sivutielle. Risteyksestä mökki jo häämöttää sireenipensaiden takaa. "Tere, kömmänä" tulee lausuttua ääneen. Jaahas, hyvinhän pensasaita on lähtenyt uuteen kasvuun, vaikka näyttikin teloituksen jälkeen varsin surulliselta. Kurjenmiekat ovat kukassa, ovatpa uljaan näköisiä. Jaahas, akileijat aloittavat kukintojaan, näköjään levinneet jo tuohon tienvierellekin, kiva. Ai sireenitkin kukkivat vielä, ihana tuoksu. Onkohan pöntöissä asukkeja, pitääpä hetken päästä istahtaa keinuun tutkailemaan tilannetta. Oho, kukkapurkin pelakuut eivät ole tykänneet sateesta, tai onhan toisessa vielä kivasti kukkaa. Onpas ruoho kasvanut parissa viikossa, siinä sitä on höttiäisillä piilopaikkoja. Nooo, täytyy jossain välissä surrutella se siistimmäksi. Kappas, istutetut juhannusruusut ovat täydessä nupussa, ihanaa! Oi, miten aurinko lämmittää portaikkoa. Mitkä työasiat?
Kaupunki oli autio ja tyhjä mutta kapakat olivat turvoksissa. Työvaki ei marssinut, mutta tilaili tiskiltä tai palveli tiskin toisella puolella. "Ampu tulee", poks, "Hyvää Uuuuutta Vuotta!!!" ***ttu, ny mikää uus vuos o, nyt on Pappu! "Aha, no whotevör, käy hakees yhet" "Eiku, ihaoikeesti, hei, emmä ota enää ku tän vaa, älä nyt niuhota..." "Ostatsä mulle tommosen lehmäpallon?" "Lainaa kybä." "Uskotsä mut silloin ois oikeesti koko tehas pysähtyny, jos MÄ en olis tajunnu painaa sitä nappii, tajuutsä, ..ttu" Niinpä niin, ei ole kotipuolessa mikään muuttunut!
Viime elokuun kuvia järjestelin ja upposin muistelemaan hetkeä, jolloin tuo perhonen istahti jalalleni. Aurinko paahtoi, kuten se suomessa elokuussa paahtaa ja jalat olivat terassin kaiteella. Hiukan oli hiki. Suolaa tuo perho ilmeisesti hamusi, sillä se viipyi pitkän tovin. Mies ehti käydä kameran hakemassa ja sain räpsittyä pitkän sarjan. Tuo kaunotar eteni hiljakseen herkällä otteella. Ei voi sanoa, että kutitti kuin perhonen jalalla, sillä se ei tuntunut juuri ollenkaan. Näin sen olevan siinä, muttei se tuntunut. Eihän perhoset paljon painakaan, pari kolme grammaa. Kun näkee niiden istahtavan hennoille kukkaoksille, oksat keinahtavat. Olisi ihana tietää miten perhonen kokee tuon Malvan herkät värit, vai aistiiko se vain meden. Tahtoo macron.
Oi, mikä keli ulkona. Nyt uskon siihen, että kyllä tästä kevät koittaa. Auringon lämpö on poskia hivelevää. Pyörähdin Mikkelissä ja jo aamulla piti kaivaa aurinkolasit, lupaavaa. Asvaltti on kuivaa, vaikka tienpenkat ovat pelkkää lumikinosta. Mihinkähän tuo lumi sulaa, kun se vauhtiin pääsee. Vai haihtuukohan se vain ilmaan ja imeytyy hiljakseen maahan sulattaen routaa mennessään. Kertoilivat radiossa, ettei Lahdessa Vesijärvelle ole saatu latuja tehtyä kuin vasta viime viikolla ja nyt niitä ei enään voi käyttää. Arvelivat, ettei enään keväämmäällä onnistu lainkaan. Kaikkialla on koko hurjasta pakkaskaudesta huolimatta suhteellisen huono jäätilanne. Jään päällä on vettä, jonka päällä on lunta. Vähänkö surettaa. No, ei kyllä pätkääkään. Linnut laulavat kaikkialla kuin onnensa huumassa. Onko tuo ihme, kun itseäkin laulattaa. Otanpa kamerani ja käyn.
Puhelin pärisee tekstareista, naamakirja on valentiinahaleja pullollaan, sähköposti on ketjukirjeistä turvoksissa. Minä oon löhännyt ystävän sohvalla koko päivän. Suunnitelmissa oli tehdä sydämenmuotoisia leivoksia, suuunnitelmaksi jäi. Viiniä meni eilen sitten senkin edestä tai sen verran, että hyvin nukutti. Yhtään tekstaria en ole laittanut. Sorry vaan, ystävät, olette mielessäni muulloinkin. Tekstaan sitten, kun minulla on asiaa. Kohta pitäs kerätä luunsa ja muuttaa majaa kotiinpäin. On mukavaa olla yhdessä tekemättä mitään järkevää. Suunniteltiin lomareissua, joka ei taida onnistua. Taas se päivätyöläisen ja periodityöntekijän aikataulusovittelu. Ellun ja Annen kummankaa pitäs käydä katsomassa, aikataulut vaan eivät nappaa. Täytyy vissiin kehittää omat sutinat. No, meiltähän se onnistuu. Hyvää ystävänpäivää!
