Aina kun näen lintujen tarkkailevan korkealta horisonttia, en voi olla ajattelematta mitä tuo olento mahtaakaan tuumailla. Ehkeivät ne ole ihmismäisiä ajatuksia; miksiköhän nuo ihmiset tyytyvät kävelemään tuolla alhaalla, kappas kaveri lentää länteen tai pitäisiköhän tästä jo lähteä. Varmaan ne ovat enemmän liikkeiden tarkkailua aistit avoinna. Huvitti tuo harakka maston päässä, piti sen hiiden kurnutusta ja mekkalaa yksikseen. Huhuilin, että eikös kaverit tulleetkaan, ei olento vaivautunut edes vilkaisemaan alas. Mitäpäs meistä väliäkään, siivettömistä.
Joskus on niin paljon tarkkailtavaa, että sitä on tehtävät kahdestaan. Onhan se siten paljon mukavampaakin, leppoisaa. Tänään Hamarin suistolla oli iso parvi mm. allaolevia lokkeja. Isoja ja uljaita, parisenkymmentä. Vesi oli jo vapaana ja kevätkosiskelut ovat täysillä käynnissä. Mutta se ääntely, lokit mourusivat kaulat suorana kuin kollit maaliskuulla, välillä äänet muistuttivat enemmänkin vanhan pystykorvan haukahtelua, kuin lokkien kirkunaa millään muotoa. Kuhina oli valtaisaa. Kevättä on kaikilla rinnassa. Tässä vielä tarkkaillaan lumisessa maisemassa sulan veden laajenemista, mutta siitä se lähti, taas kerran, kevät.
Kaupunki oli autio ja tyhjä mutta kapakat olivat turvoksissa. Työvaki ei marssinut, mutta tilaili tiskiltä tai palveli tiskin toisella puolella. "Ampu tulee", poks, "Hyvää Uuuuutta Vuotta!!!" ***ttu, ny mikää uus vuos o, nyt on Pappu! "Aha, no whotevör, käy hakees yhet" "Eiku, ihaoikeesti, hei, emmä ota enää ku tän vaa, älä nyt niuhota..." "Ostatsä mulle tommosen lehmäpallon?" "Lainaa kybä." "Uskotsä mut silloin ois oikeesti koko tehas pysähtyny, jos MÄ en olis tajunnu painaa sitä nappii, tajuutsä, ..ttu" Niinpä niin, ei ole kotipuolessa mikään muuttunut!
