Tarkemmin

Kerran vuodessa pitää tappaa rakastettunsa, sanotaan. Olen päättänyt tämän plogin pitää kaksikuvaisena, mutta nyt en osannut valita. Tämä hurahtaminen tuohon makrotasoon surffaa aallonharjalla, mutta lupaan kuvista höpöttämisen yrittää pitää kuosissa. Asiat vaan ovat erikulmista tarkastellen niin erilaisia. Yläkuvassa puistoruusun keskiö. Kärpäsherra alapuolella sai mut ihastumaan itseensa, linssilude. Hymyilee ihan selvästi, eikö!

Ensivaikutelma näytöllä näitä katsellessa (enhän minä siitä kameran näytöstä saa ilman lukulaseja mitään selvää, tsekkaan vain histogrammien yleiskuvan) on aina ihastus. Edellyttäen, että kuva on edes terävää muistuttava. Yksitoista kuvaa kymmenestä menee vielä takaisin bittitaivaalle. Jossakin kirjassa kehotetaan kuvaamaan sarjalaukaisulla, silloin mahdollisuus yhteen terävään kuvaan paranee. Noooh, tuo alempi horsman nuppujen kuva, näytöllä vasta huomasin tuon pari millisen vihreän öttiäisen. Eikä se suurennetuna ole yhtään tarkka, heh. Johan se nyt olisikin, että kolmantena iltana kaikki menisi kuin tanssi.

Tämä pulsaria antoi kuvailla itseään pitkään, tosin melko matkalta, eli paljon on pois rajattuna.
Tuuli oli kova ja se meinasi pudota tuolta lehdeltä, sisukkaasti se kapusi takaisin. Niin sitä pitää!
Vielä pitää kuitenkin opetella laajentamaan tuota tarkkuusaluetta....

Alakuvan öttiäinen valloitti minut täysin. Heinikossa oli varjoliljoja, sillä alue on vanhan Gammelbackan kartanon aluetta. Kuvasin yhden kukan, mutta tarkentaessa huomasin liikettä heteiden juurella. Siellä oli kymmenkunta kolleegaansa möyrimässä siitepölyssä. Tämä ilmeisesti ahdistui tungoksesta ja lähti vaeltamaan kohti heteen päätä. Ja minä tungin putkea miltei kiinni asti. Mutta silmäkin pitää saada teräväksi, matkaa siis on. Vaan mihinkäs tässä kiirettä.

Jääräpäistä

100mm makron lähin etäisyys on 0,3 -0,5m ja se mitataan kennosta... Eli pötkö kiinni kuvattavaan 14 cm päähän, vastavalosuojalla siis liki kiinni asti... Suljinnopeuden on oltava ainakin pari pykälää normia nopeempaa, plääh... Matala kenttäsyvyys, tarkenna huolellisesti... sano se tolle horsmalle, että tajuaa pysyä paikallaan... oja prkl...

Pidä kamerasta kiinni lujasti. Yksikin aste enemmän ja tää murskaantuu...

En ota jalustaa, en, käsivaralla opetellaan ensin, vaikka henki menisi. Älä sahaa, tuossa se on edessäsi... Tuo on muutes tällä kamerallani otettu kuva numero 6000!!!

Onpas siankärsämön vaaleanpunainen, yksittäinen kukka kaunis... vielä on matkaa, lähempääkin saa kuvaa

Statuspäivityksiä

Elää vaikeasti selitettävässä parisuhteessa. Tuo napsahti kaverin statukseen. Täh! Ei muuta kun näppis rätisemään ja kysymystä pukkaa, taisinpa peukuttaakin. En minä sitä kirjoittanut, vaan päivitin statuksen, niin tuo naamakirja ilmaisi sen noin. No, se tarkoittaa, että mies lähti ja eropaperit ovat vetämässä. Aha, muistithan vilkuttaa perään. Tottakai ja vilkuttelen vieläkin, nyt olen tyytyväinen elämääni. Jos asiasta on lyhyt hetki, sitä on tyytyväinen, että on saanut päätökseen asioita, muu tulee myöhemmin, ajattelin. Mikähän tuossa naamakirjassa on, yksi ja toinen "päivittää parisuhteensa" kavereilleen vaihtamalla tiedon seinälleen. Muistan kaverin, joka oli epätoivoisesti sinkku, siis omasta mielestään. Voi sitä hehkutusta facessa, kun hän päivitti seinälleen olevansa parisuhteessa. Mitenkähän naamakirja minut määrittelisi, jos sinne parisuhteeni kirjaisin. Yli kymmenen vuotta seurustellut kahden jääkaapin perhe?

Ruokintaa

Istuskelin mökin portailla. Ylätasanne on kohtuu iso ja siihen mahtuu hyvin aurinkotuoli. Kahdella sivulla on päästä päähän penkit, joille voi asetella tarpeellisia tavaroita; kamera, kiikarit, kirjoja tunnistusta varten ja läppäri. No, oli siinä valkkari lasillinenkin. Silmiinpistävästi oheinen kirjosieppo naaras lehahteli pihan poikki. Tienvieren koivu, hernepensas ja tuo pähkinäpensaan lehdettömäksi jäänyt ranka, sireeni ja aitan pääty. Kiikarilla sen touhuja katselin ja kaunista, sulavaa muotoaan ihailin. Päätin käydä kellarissa ja hupsis, aitan päädyn pöntöstä kuului joltinenkin sirkutus. No, kuva-ahneena ajattelin napsaisevani kuvan emosta pesäpöntöllä. Siinä tuo itseään esitteli, keimaili aitan katolla ja hirsien päällä. Käänsi toista kylkeään ja teki vaikka mitä temppu, muttei mennyt pönttöön. Tuijotteli minua pitkät tovit ja silloin minulle välähti. Minä olin vaara punaisine paitoineni. Varmaan myös kameran rapsahdukset pistivät varovaiseksi. Voi anteeksi ystäväiseni, olet taaskin syönyt pihapiiristä huimat määrät pisteleviä ja tuhoavia hyönteisiä, joten sinun kuulukin saada syöttää poikasesi rauhassa. Minä olen se ylimääräinen.

Rauhoittuminen

Kun autoni ikkunasta avautuu ylläolevaa maisema, alan rauhoittua. Siirryn toiseen maailmaan. Takana moottoritie, alla kuuskakkonen ja kohta edessä käännös pienelle sivutielle. Risteyksestä mökki jo häämöttää sireenipensaiden takaa. "Tere, kömmänä" tulee lausuttua ääneen. Jaahas, hyvinhän pensasaita on lähtenyt uuteen kasvuun, vaikka näyttikin teloituksen jälkeen varsin surulliselta. Kurjenmiekat ovat kukassa, ovatpa uljaan näköisiä. Jaahas, akileijat aloittavat kukintojaan, näköjään levinneet jo tuohon tienvierellekin, kiva. Ai sireenitkin kukkivat vielä, ihana tuoksu. Onkohan pöntöissä asukkeja, pitääpä hetken päästä istahtaa keinuun tutkailemaan tilannetta. Oho, kukkapurkin pelakuut eivät ole tykänneet sateesta, tai onhan toisessa vielä kivasti kukkaa. Onpas ruoho kasvanut parissa viikossa, siinä sitä on höttiäisillä piilopaikkoja. Nooo, täytyy jossain välissä surrutella se siistimmäksi. Kappas, istutetut juhannusruusut ovat täydessä nupussa, ihanaa! Oi, miten aurinko lämmittää portaikkoa. Mitkä työasiat?

Keskikesä

Pisin päivä ja lyhyin yö. Valtaosa on korvat höröllään juhannuksen sääennusteista. Töissä kaikilla on juhannuksen alusviikko; eihän tätä nyt kannata aloittaa, vajaa viikko ja kaikkea... Tuon pidennetyn viikonlopun jälkeen moni aloittaa vuosilomansa, loput jatkavat lomia odotellen. Tai no, yksi osa kansasta elää ja kuolee jalkapallon myötä. Futisveikkauslistoja vertaillaan nurkissa. Ranska lähtee kotiin ja toiset loikkaavat länteen, ennakkosuosikit pettävät ja maalit ratkaisevat. Ruotsi sai kielitaitoisen melkeinsammakko prinssinsä. Ititkat ovat äkäisiä ja runsaslukuisia. Noin sataviisikymmentä yötä jouluun!

Matkalla

Puoli kilometriä on välimatkaa miesystävän asunnolle. Ilta oli muutaman sateisen päivän jälkeen lämmin ja aurinkokin yritti viritellä säteitään maisemaan. Varis hassutteli tien vieressä. Pelasi venäläistä rulettia; hyppi keskelle tietä pasteeraamaan ja auton lähestyessä arvokkaasti asteli viime tipassa pois edestä. Kaivoin kameran ja varis lehahti koivun latvaan tarkkailemaan tilannetta. Nököttele siellä sitten, minä kuvaan jotakin muuta. Tuota leppistä kuvatessani mietin, että nukkuikohan se, sillä siinä se junttasi paikoillaan pitkän tovin. Minä menetin mielenkiintoni. Kävelin hiljakseen kotiinpäin tarkkaillen maisemaa ja kappas, lehtokotilo. Se ylitti, tai siltä ainakin näytti, kevyenliikenteen väylää. Mites sinä nyt ihan yksiksesi? Yleensähän teitä on niin paljon, ettei tiedä mihin jalkansa laittaisi rusentamatta yhtään. Ei muuten, mutta se rusahduksen ääni nostaa ihokarvat pystyyn. Mikähän tuo sun matka on suhteessa sinun kokoosi? Matkasi taitaa olla pidempi kuin minulla, tosin sinulla on koti selässäsi. Ei tunnu kiire olevan, vaan mikäs tässä, ihanassa alkukesän illassa. Nautitaan matkasta, morjes.