Siintää

Loppuihan se työviikko viimein. Sauna päälle ja matkalaukku auki. Kirjat, nippu lehtiä ja uimapuku, eikös siinä ole tärkeimmät. Villasukat, juu juu, patiolla illalla tuntuu viisitoistakin astetta kylmältä kuuman päivän jälkeen. Oikein odotan, että saan kippurassa lueskella leppeässä yössä, jossa kantautuu kaskaiden ja liikenteen ääniä. Rantaan on puolisen kilsaa, ihan ei taida kuulua aaltojen laulu, no ei pidä liikaa vaatia. Siellä se meri kuitenkin odottaa. Mies lähtee aamulla ylitöihin ja minä lentokentälle. Eipä muuta kuin Hasta Luego!

Enteitä

Keli tänään oli tuhnuinen, mutta sielu huusi ulkoilua, joten kamera olalle ja tutkailemaan kevään etenemistä. Hankea, lunta, kinosta ja tien peittäviä lätäköitä, no paljasta asvalttia kevyen liikenteen väylillä. Ensimmäisenä taisi iskeä tajuntaa pikkulintujen laulu, keltasirkkuja ja tiaisia. Hetken päästä jokisuiston vastarannalta kantautui lokkien naurua, jess. Kolme mustavarista lensi metsänreunaan, muuttolintuja! Venelaiturin vieressä oli siimoitettuna laaja alue; heikkoa jäätä. Tosin pienen kantaman päässä olivat pilkkimiehet uppoutuneena avantojensa tuijotukseen. Yritän saada maisemasta kiinni näkymää ja yhdistää sitä muistoihin muista keväistä. Muisti pätkii ja silmä näkee vain isoja lumikasoja. Koiranheisi tien vieressä, hetkinen, silmut paksunaan. Kauempana jonkun pihalla omenapuussakin uusi kasvu pakottaa oksien päissä. Räksä istuu soidinväreissään ja tarkkailee mahdollista puolisoa. Naakkapariskunta naakkuu nokikkain sähkötolpan nokassa. Itikka! tosin kahvilan auringonpuoleisen ikkunan välissä, mutta hamuaa valoon. Kevättä on. On, on!

Matelua

Odottavan aika on pitkä, tiedän, muttei se lohduta. Miksiköhän sitä ihminen vetää vieterinsä ennen lomaa aina liki takalukitukseen. Samalla tuntuu, että maapallo on lakannut pyörimästä ja aika ei kulu. Kaikki pysyy paikallaan. Ilma ulkona komppaa mielialaa, räntää paistaa ja öisin pakastaa. Toisaalta, kyllä auringon lämmön jo aistii kaikkialla, jopa toimistopöydän ääressä. Niin, pöydän ääressä fyysisesti. Ajatukset karkaavat tulevaan lomaan. Ei paljon huolestuta euroopassa jylläävä noroviirusepidemiakaan. Onhan sitä Suomessakin. Täytyy puskuroida vatsaa ja huolehtia desinfioinnista sekä nestetankkauksesta. Ajatus karkaa vielä kauemmas. Uskaltaisikohan sitä ottaa järkkärin mukaan matkalle ja saalistaisi kuvia oikein tosissaan. Vaan jospa ei kiinnostakaan mähryillä mahallaan hietikossa tai kyttäillä taskurapuja rannalla. Huolehtiminen on niin iso vaiva. Mitähän kirjoja sitä ottaisi mukaan. Ihan kunnon kirjoja, jotka toisi takaisin vai ihan vaan pokkareita, jotka jättäisi matkatoimiston konttorille tulevia matkaajia varten. Mitähän, hmmm. Eihän tuo kello liiku lainkaan.

Pörrö

Ihana käydä illalla saunassa. Se raukaisee mukavasti ja saa unen helposti. Aina ei viitsi yötä vasten kuivatella hiuksiaan aparaateilla. Mukavaa ei ole herätä hiukset toispuoleisena takkupörrönä vasemmalla poskella. Miksei kukaan vie mua kampaajalle?

Herkkä

Viime elokuun kuvia järjestelin ja upposin muistelemaan hetkeä, jolloin tuo perhonen istahti jalalleni. Aurinko paahtoi, kuten se suomessa elokuussa paahtaa ja jalat olivat terassin kaiteella. Hiukan oli hiki. Suolaa tuo perho ilmeisesti hamusi, sillä se viipyi pitkän tovin. Mies ehti käydä kameran hakemassa ja sain räpsittyä pitkän sarjan. Tuo kaunotar eteni hiljakseen herkällä otteella. Ei voi sanoa, että kutitti kuin perhonen jalalla, sillä se ei tuntunut juuri ollenkaan. Näin sen olevan siinä, muttei se tuntunut. Eihän perhoset paljon painakaan, pari kolme grammaa. Kun näkee niiden istahtavan hennoille kukkaoksille, oksat keinahtavat. Olisi ihana tietää miten perhonen kokee tuon Malvan herkät värit, vai aistiiko se vain meden. Tahtoo macron.

Titityyyy

Oi, mikä keli ulkona. Nyt uskon siihen, että kyllä tästä kevät koittaa. Auringon lämpö on poskia hivelevää. Pyörähdin Mikkelissä ja jo aamulla piti kaivaa aurinkolasit, lupaavaa. Asvaltti on kuivaa, vaikka tienpenkat ovat pelkkää lumikinosta. Mihinkähän tuo lumi sulaa, kun se vauhtiin pääsee. Vai haihtuukohan se vain ilmaan ja imeytyy hiljakseen maahan sulattaen routaa mennessään. Kertoilivat radiossa, ettei Lahdessa Vesijärvelle ole saatu latuja tehtyä kuin vasta viime viikolla ja nyt niitä ei enään voi käyttää. Arvelivat, ettei enään keväämmäällä onnistu lainkaan. Kaikkialla on koko hurjasta pakkaskaudesta huolimatta suhteellisen huono jäätilanne. Jään päällä on vettä, jonka päällä on lunta. Vähänkö surettaa. No, ei kyllä pätkääkään. Linnut laulavat kaikkialla kuin onnensa huumassa. Onko tuo ihme, kun itseäkin laulattaa. Otanpa kamerani ja käyn.

Aamukampa

Klaffi napsahti, tein päätöksen. Aamuja ventti. Viikko kolmetoista lepään lämpimässä. Pakkaan parit vaihtovaatteet, viisi kirjaa ja visakortin. Eiköhän siinä viikko kulu, aurinkotuolissakin. Uskon, että ikkunat odottavat täällä pesijäänsä ja kankaat jatkavat maisemoitumistaan ompelukoneen vieressä, vaikken viikkoon niitä vahdikaan. Paikka on tuttu, ei yllätysmomentteja, voi rentoutua. Siirryn kesäaikaan ihan konkreettisesti. Pauku vaan pakkanen, tuiskuttele jalkarättejä, kammassa piikit vähenevät yksi kerrallaan. Nyt on kevät pilkottu sopiviin pätkiin; kohta espanjaan, huhtikuussa messureissu ja toukokuussa kylpylään. Juhannuskiireitähän tässä pukkaa.