Edellisessä kämpässäni kaipasin omaa ulkotilaa. Kummallinen rivarinpätkä, vain ulko-oven edusta. Nyt minulla on parveke, josta minä näen maisesemaa mutta halutessani minua ei nähdä. Oma rauha. Nassu aurinkoonpäin, sitä minä haluan. Nyt ei juuri tarkene istuskella pihalla, mutta saunan jälkeen on kiva vilvoitella ulkona. Kynttilävirityksiä ja lumisia kanervia, katseleehan niitäkin. Tähtitaivas ja ajoittain kuukin näkyvät silloin kun taivas ei ole pilvessä, laitakaupungin etuja. Minä kuulen parvekelaatikoiden mullan sisältä sykkeen, muuttolintu sisälläni räpyttelee siipiään saadakseen niihin voimaa. Kestä kuukausi, kyllä sen kestää, kestä kuukausi. Ensimmäiset säämuttajat tulevat jo helmikuussa. Näin rannikolla se on usein harmaalokki. Näillä tuiskukeleillä se ei liene ihan ovella, mutta helmikussa voivat myös merilokki ja mustavariskin jo saapua. Hei, ihan oikeesti, muttolintuja alkaa tulla. Näkymät paranevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti