Leipominen on terapeuttista. Sen harvoin, kun mieleni tekee makeaa, se tarkoittaa jotakin itse leivottua. Ostoleipomukset näyttävät yleensä paljon herkullisemmalta kuin maistuvat. Jos niitä syö nimeä lukematta, ei aina tiedä edes onko kyseessä ananaksen vai banaanin maku. Tai sitten makeus polttaa suuta, mutta jättää karvaan jälkimaun. Tuoteselostuksia lukiesssa nukahtaa hyvin, ovat sen verran pitkiä kirjain ja numerosarjoja. Olen usein sanonut, että laiskuuteni ylitse menee vain nirsouteni. Kun en koe leipomista vaivaksi vaan terapiaksi, miksi ostaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti