Sanaton

Leffa, jota suosittelen, vilpittömästi!

Rauhallista

Olen nukkunut kahden päivän aikana suurimman osan valoisaakin aikaa. Aurinko nousi ja laskee taas. Väsyttää, väsyttää niin vietävästi. Vapautin itseni lenkkeilystä, kuvaamisesta, siivoamisesta ja suihkussa käymisestä. Olen istunut ergonomiesti sohvan kulmassa tyynyvirityksien avulla. Käden ulottuvilla on kahvitermari, kaukosäätimet, kirjapino ja läppäri, niin ja silmälasit. Tipahtelin pitkiksi toviksi untenmaille. Ei mun tartte, ellen halua. Ruokaa laitoin, laiskuuteni ylittää vain nirsouteni, einekset eivät uppoa. Leivoin mangomuffinsseja ja söin suklaata. Kroppa nauttii ja pää rauhottuu. Aurinko nousi itäkaakosta ja laskee kauniisti tuonne Helsingin suuntaan. Kaikki rullaa, vaikka olen ollut kaksi vuorokautta ottamatta kantaa maailman menoon. Mmmm, suosittelen jokaiselle joskus!

Lunta

Ei keiku kesähattu kutreilla, ei. Myssy on syvällä korvien päällä; jollei pakasta, pyryttää. Tässä on pitkään käynyt kuin entiselle vastatuuleen polkijalle; hän toivoi, että tuuli kääntyi ja paluumatkallahan toive toteutui, tuuli oli taas vastainen. Nurkissa paukkuva pakkanen saa toivomaan lauhempaa, mutta en ole tänä vuonna kertaakaan toivonut lisää lunta, en todellakaan. Huhuuu, riittää, kiitos! Opiskelijoiden opintotukien takaisinmaksatus on vähentynyt, sillä opiskelijoilla on entistä huonommat työnsaantimahdollisuudet. Noita suurrikollisia onkin jahdattu monta vuotta, hyvä että markkinatalous auttaa rikostutkijoita. Onko aivovuotomme ulkomaille ihme, ei tuo saivartelu ainakaan sitouta synnyinmaahan. Vaan eipä se sitouttaminen toimi pörssioptioillakaan, ne tuloutetaan heti kun pykälät sallivat ja palkannauttija siirtyy uusiin haasteisiin. Tai golffaamaan Marbellalle. Mä haluun lämpimään, mä haluun hiekkarannalle, mä haluun aasinpaskan tuoksua tuulen seassa. Enkä halua, mä halusin lapsuuden talvet takaisin ja sain. Pitää olla tarkka siitä mitä haluaa. Kiinalainen kirous sanoo, että; toteutukoon jokainen sinun toiveesi.

Aamukampa

Tiaiset, varpuset ja keltasirkut tirskuivat pensaassa. Hetkinen, maaliskuussahan se titityy alkaa. Maailmankirjat sekaisin. Eivät ole. Radiossa Birdlifen puheenjohtaja kertoi, ettei tammitirskunnassa ole mitään tavatonta. Heti, kun pakkasjakson jälkeen tulee lauhempaa ja mahdollisesti myös valoisampaa, aloittavat linnut laulunsa. Reviirien vahvistus ensi metreistä. Haa, minäkin haluan vahvistaa reviiriäni, jääpuikoista tippuu talvi pisara pisaralta maahan. Laulattaa. Sielu alkaa sisustamaan; pesäntekoa. Sisulla tästäkin selvitään.

Rempallaan

Kroppaa pakottaa ja selkä on jäykkä. Milloin tein viimeksi lihasliikkeitä, siis vapaaehtoisesti ja kuntoilumielessä? Mikäs vuosi nyt onkaan... Kolme tuntia kantelin laatikoita ja jätesäkillisiä vaatteita. Kuljin portaita, no en sinne seiskaan asti, mutta kuitenkin, kurottelin ja kyykistelin. Mukavaa, mutta nyt kolottaa. Olisikohan pitänyt venytellä perään, eikä rojahtaa lepotuoliin maha täynnä kanakeittoa. Mikähän tuokin kolottava lihas on ja missä kohtaa sitä käytin? Selän suoristaminen tuntuu lantiosta niskaan asti, jäykkä kuin jäinen jäkälä. Kyllä mä vielä joku päivä lähden sinne uimahalliin! Piikki pistävä...

Tarpeeksi

Paljonko on paljon? Liika on aina liikaa! Hitto, kyllä minä talviin olen tottunut, olenhan saanut lottovoiton, kun synnyin tänne pussinperään. Rajansa kaikella, ameeballakin. Siis jollei pyrytä lisää lunta, paukkuu nurkissa parikymmentä raatia ja minä sentään asun veden äärellä, jonka vastarannalla rääkitään. Sama valuutta siellä kyllä kelpaa nykyisin. Kaunista on, kun ikkunasta katsoo, ei siinä, paitsi kun vihmoo tuutin täydeltä maisema häviää parin metrin paikkeilla. Mä haluun normitalven, välillä nuoskakeliä ja paanteilla liukastelua, vai haluankohan. Palelee kaiken aikaa, no, ei peiton alla. Vaihtaisin hiekkamyrskyyn, vai vaihtaisinkohan, tulviin en vaihtaisi. Mitähän minäkin kitisen, pakana, joka pitelen kirkkollisena pyhänä palkallista vapaata.

Mä olen turhautunut. Frustraatio iski kesken kaiken. Se tuli saumuriesitteiden välistä. Tiedän mitä haluan ja tiedän mitä se maksaa. En saa aikaiseksi saumurikauppaan menoa, kun pihi perusluonne nieleskelee tyhjää ko. summasta. Typerintä tässä on se, että kesällä ostin silmää räpäyttämättä kameraani makrolinssin, joka maksoi sen verran kuin mihin oletan saavani saumurin hinnan tingittyä. Jos haluun saada, on pakko..maksaa. Ei se ole frustroivaa, vaan se, että olen niin mukavuudenhaluinen. Haluan elektroniikkaa, jota ilmankin tulisi toimeen. Korjaus; jota ilman tulee toimeen. Mutta en halua. Kun siirtää väistämätöntä, kiero mieli saa sen tuntumaan säästöltä... Ei se ilmeisesti liikaa maksa, mutta tarpeeksi.

Varmuudella

Kiveen hakatulla varmuudella jatkan pikselimutinoitani.

Nyt Oikein railakasta vuoden vaihdetta ja Valokuvauksellista tulevaa vuotta 2011!

Viettäkää uudenvuoden juhlia vähintään yhtä kiltisti kuin minäkin :)