Paljonko on paljon? Liika on aina liikaa! Hitto, kyllä minä talviin olen tottunut, olenhan saanut lottovoiton, kun synnyin tänne pussinperään. Rajansa kaikella, ameeballakin. Siis jollei pyrytä lisää lunta, paukkuu nurkissa parikymmentä raatia ja minä sentään asun veden äärellä, jonka vastarannalla rääkitään. Sama valuutta siellä kyllä kelpaa nykyisin. Kaunista on, kun ikkunasta katsoo, ei siinä, paitsi kun vihmoo tuutin täydeltä maisema häviää parin metrin paikkeilla. Mä haluun normitalven, välillä nuoskakeliä ja paanteilla liukastelua, vai haluankohan. Palelee kaiken aikaa, no, ei peiton alla. Vaihtaisin hiekkamyrskyyn, vai vaihtaisinkohan, tulviin en vaihtaisi. Mitähän minäkin kitisen, pakana, joka pitelen kirkkollisena pyhänä palkallista vapaata.
Mä olen turhautunut. Frustraatio iski kesken kaiken. Se tuli saumuriesitteiden välistä. Tiedän mitä haluan ja tiedän mitä se maksaa. En saa aikaiseksi saumurikauppaan menoa, kun pihi perusluonne nieleskelee tyhjää ko. summasta. Typerintä tässä on se, että kesällä ostin silmää räpäyttämättä kameraani makrolinssin, joka maksoi sen verran kuin mihin oletan saavani saumurin hinnan tingittyä. Jos haluun saada, on pakko..maksaa. Ei se ole frustroivaa, vaan se, että olen niin mukavuudenhaluinen. Haluan elektroniikkaa, jota ilmankin tulisi toimeen. Korjaus; jota ilman tulee toimeen. Mutta en halua. Kun siirtää väistämätöntä, kiero mieli saa sen tuntumaan säästöltä... Ei se ilmeisesti liikaa maksa, mutta tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti