3. lokakuuta 2010

Kieltoja



Suomessa kielletään asioita. Paljon. Laki jonkin asian kieltämisestä saadaan nopeasti laadittua, mutta jos jostakin asiasta olisi myöntämällä tai kannustamalla hyötyä, se hukutetaan komiteaviidakkoon. Miksi pöntöllä seisominen on kielletty? Pönttö, aika suomalainen sana. WC-istuin on vaihtoehtoinen nimi. Nimi kertoo mitä pitää tehdä, eli istua. Miksi ei laiteta käyttöohjeita, miksi heti kielletään ja vielä perustelematta.

Tuolla itäisellä rajallamme tuossakin kohtaa Nuijamaajärvellä oli kuvaaminen sallittua. Ainoastaan viranomaisia ja valvovia kameroita pyydettiin olemaan kuvaamatta, perusteluna oli, että täten suojellaan ko. henkilöiden turvallisuutta. Enhän minä halua kenenkään turvallisuutta varantaa ja niinpä jätin heidät kuvaamatta.




2 kommenttia:

  1. Myönteisyys ja ilo on on harvinaista opas ja kylttiviidakossa. Pohjanmaalla on hauska "liikennemerkki" varoittamassa lapsista. Siinä seisoo jotensakin näin: Meillon paljo mukuloota, muttei yhtäkää ylimääräästä. :)

    VastaaPoista
  2. ;D, ihana!

    Helsingissä oli ainakin yhdessä vaiheessa roska-astioita, joissa luki; roskien laittaminen astiaan sallittu!

    VastaaPoista