18. kesäkuuta 2011

Lähisuku


Vain lähisukulaiset. Pitkiä minuutteja. Kait se poika löysi sen osaston. Valkotakkeja, crocseja ja paljaita varpaita aulan käytävillä. Mitähän se yliopistollisuus tarkoittaa sairaalassa. Onnellisia vanhempia ja pikku nyyttejä kantokopassaan poistumassa ovesta. Kaikki kattovalot palavat vaikka yläikkunoista tulvii auringon valoa koko rahan edestä, onpa ekologista. Sammutetaankohan niitä koskaan, tuskin, sentään pääaula. "Toki siinä on tilaa, istukaa vaan olkaa hyvä." Varttia vaille yksi, kohta loppuu parkkiaika, nooo potunko väliä. Entinen avominiä, mikäs sukulainen se on. Missähän täällä on kahvio jaa, mutta poika ei sitten löydä. Mitähän tuo rajoitettu matkapuhelin juttu tarkoittaa. Taksikuski ainakin soittelee... Toivottavasti ei nyt mitään.. hmmm, ääh, nenäliinatkin jäi autoon. No? Tajuissaan oli. Piuhoja ja piipittimiä. Pallolaajennus, putki sydämeen, keuhkoissa vettä ja munuaiset prakaa. Fysiologisesti palautunut elvytyksestä, ens yönä iso dialyysi. Mutta siis jutteli ihan normisti? jooo, ihan itteltään tuntu, kysy moneskos skoda sulla nyt jo on ja silleen... Okay, so far so good.

2 kommenttia:

  1. Tuollaisia sitä miettiin, kun siellä istuu. Keskittyy epäolennaiseen ajatteluun, kun ei muuta voi.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, sitä jotenkin pakonomaisesti haluaakin ajatella kaikkea muuta. Pelottaa ajatus, että omilla ajatuksillaan aiheuttaa pahimman mahdollisen...
    Pieni on ihminen...

    VastaaPoista