Piukeena

Konttorilla liki ainoat äänet ovat ns. peiteäänen tuottamat rimputukset. Käytävillä nojailee kahvikuppeihin ja seiniin ihmisiä, joilla on casual day ollut jo useamman päivän vaatetuksen teemana. Ihanaa vaihtelua tummiin pukuihin ja piikkikorkoihin. Me vähäiset, joilla loma on vielä edessä, olemme piukeena odotuksesta ja ärsynä viimehetken ihmeellisyyksistä. Kaikki vastausta hautovat ovat lomalla, myös asiakkaiden puolella. Oottakaahan työkaverit, huomen illalla minä laitan statuspäivityksen, jota kadehtien katselette. Asiakkaatkaan eivät ota enään kantaa, jos vastaavat puhelimeen, katsotaan sitten lomien jälkeen. No, sopii mulle. Tapaamisilla he kertovat odottavansa lomaa kuin kuuta nousevaa. Katsovat kuulemma sähköpostinkin vain kerran viikossa. Haloo, lomalla! On kirous, kun spostista tulee ilmoitus puhelimeen. Pöh, sen saa pois päältä, kuten puhelimenkin.Ulkona on trooppinen ilma, ukkosta ja hellettä, mutta ei kumpaakaan kunnolla. Jaksaa jaksaa, loma on parhaalla puolella. Parasta hunajassakin on odotus, sanoo Nalle Puh. Ja se on silloin totta!

ps. kuva ei ole minun, se on netistä kopioitu!

Ärsyttävää

Blogistaniassa mättää nyt jokin. En ole aikoihin päässyt kommentoimaan ystävieni blogeja ja  nyt tämä ei anna edes kommentoida omaa blogiani. Oliskohan kirveellä töitä :)

Lähisuku

Vain lähisukulaiset. Pitkiä minuutteja. Kait se poika löysi sen osaston. Valkotakkeja, crocseja ja paljaita varpaita aulan käytävillä. Mitähän se yliopistollisuus tarkoittaa sairaalassa. Onnellisia vanhempia ja pikku nyyttejä kantokopassaan poistumassa ovesta. Kaikki kattovalot palavat vaikka yläikkunoista tulvii auringon valoa koko rahan edestä, onpa ekologista. Sammutetaankohan niitä koskaan, tuskin, sentään pääaula. "Toki siinä on tilaa, istukaa vaan olkaa hyvä." Varttia vaille yksi, kohta loppuu parkkiaika, nooo potunko väliä. Entinen avominiä, mikäs sukulainen se on. Missähän täällä on kahvio jaa, mutta poika ei sitten löydä. Mitähän tuo rajoitettu matkapuhelin juttu tarkoittaa. Taksikuski ainakin soittelee... Toivottavasti ei nyt mitään.. hmmm, ääh, nenäliinatkin jäi autoon. No? Tajuissaan oli. Piuhoja ja piipittimiä. Pallolaajennus, putki sydämeen, keuhkoissa vettä ja munuaiset prakaa. Fysiologisesti palautunut elvytyksestä, ens yönä iso dialyysi. Mutta siis jutteli ihan normisti? jooo, ihan itteltään tuntu, kysy moneskos skoda sulla nyt jo on ja silleen... Okay, so far so good.

Poro

Paha kello kauas kuuluu. Hävetti maanmiesteni touhujen seurailu. Ei tarvinnut etsiä, törmäsi tahtomattaan, tasaisin väliajoin. Paljon fiksuja ja asiallisia, mutta mutta. Mistä tulee oikeutus moiseen käytökseen. Ostetaan tarjouspaketti ja omistetaan koko naapurivaltio, hmph. Tarjoilijat ovat vain ja ainoastaan heitä varten ja puhutella saa kuin alustalaista ja bonukset kerätään kortille. Oisin voinut muutamankin raketin sytyttää örvelöiden ahteriin, eikä kotimaasta ollut epäselvää. Olen usein miettinyt, että jospa sama määrä laivoja rantatuisi päivittäin Helsinkiin kauppatorille ja naapurit käyttäyisivät meiltä saaduilla opeilla, olisi vähintäänkin diplomaattinen selkkaus syntynyt jo vuosia sitten. Poro mikä poro.

Malttamaton

Minä tarkkailen luontoa ja luonto tarkkailee minua. Kulkiessa bongailee koko ajan merkkejä kevään etenemisestä, lintujen laulut monipuolistuvat. Soidinpuvut ovat upeita. Mökkimaastokin heräille talviuniltaan, näen usein kaksi kevään heräämistä. Koko ajan janoaa lisää merkkejä; kesä tänne heti just nyt. Miksi ei osaa nauttia olemassa olevasta luonnon heräämisestä, miksi pitäisi jo nähdä pääskysiä ja marjojen raakileita. Kuljin tutun perhosreitin kamera kaulassa ja totesin niiden vielä antavan odottaa itseään. Viikko sitten niitä oli hurmaavasti, mutta nyt silmiinpistävän vähän. Väriloisto ei ole vielä luonnossakaan puhjennut, kukkia on vielä niukalti. Voikukkakin on varsin vähälukuisena. Reilu kuukausi sitten oli vielä lunta ja jäätä, yöt pakkasella, puut paljaana. Miten tuo luonto ei lakkaa hämmästyttämästä monimuotoisuudellaan. Neljä vuodenaikaa on rikkaus, miksi kuitenkin se paras on muka vasta edessä. Kevään herkkää vihreyttä lehdissä ei ole keskikesällä. Nyt ei ole itikoita. Vapusta päästyään ihminen odottelee juhannusta ja kesälomia, sitten alkaakin jo pimenemään. Joulusiivouksiako minulla on tässä ikävä?

Lepo

Lepo on lentävä liike, tuumasi sotilas kun vuoteesta putosi. Viikko hujahti ja aikahan kiitää kun on mukavaa. Olen entistä vakuuttuneempi, että kiinnitän työasiat autoni rattiin. Kotiin ajaessa ajattelen työpäivää, mutta kun nousen autosta, en juurikaan niitä muistele ennenkuin aamulla töihin ajaessa. Meni viikko miettimättä työkiireitä, mutta kentältä autonrattiin istuessa muisti alkoi palailla pätkittäin. Miksi ei ihmisen päässä ole katkaisinta, jolla voisi kääntää vihteelle ja vastuulle. Hmm, niin moni ei sieltä viihteeltä heti palaile vastuuseen, ainakaan vapaaehtoisesti. Lomapaikassa oli, yllätys yllätys, muutama muukin suomalainen. Yhdessä bungalovissa oli kolmekymmenvuotis hääpäiväänsä viettävä pariskunta. Mies makasi viikosta neljä päivää kämpässä ja veti raakaa viinaa aina sängystä noustessaan. Litra yössä, kertoi allasbaariin päästyään, pummasi oluen, kun baari oli jo kiinni ja poistui takaisin kämppään. Vaimo kävi yksin viereisessä ostohelvetissä ostelemassa matkamuistot ja tuliaiset. Mitähän hänkin matkasta miettii niitä katsellessaan. Ei lähtenyt mukaan seuraksi pyydettäessäkään, eihän miestä voi jättää yksin. Noo, se meijän Jussi on tommonen... Ihmetteli kuitenkin ääneen, että olen yksin lomareissulla. Hänellä sentään oli mies mukana, joopa joo. Minulle loma on lepoa, toisille se on yhdessäoloa.

Dejavuuuu

Niinpäniin. Spekulointi taisi päättyä ja lopputulema on sama kuin vuosi sitten. Ei talvilomaa yhdessä vaan minä googletan äkkilähtöjä ja mies valmistautuu kuukaudeksi ylitöihin. Mikäs siinä, lukemattomia kirjoja onkin kertynyt aika pino. Mökki on lumeen hautautuneena, ei innosta yksin oloon sulava hanki. Kennojeni aurinkovaje on huutava, paukkupakkaset veivät energiat. En jaksa edes ärsyyntyä vaikka ainahan ylitöistä vois kieltäytyä. Parantaa eläkekertymää, miehinen perustelu. Hivelee, kun voi illusoida itseään korvaamattomaksi. Hmph. Minä käyn virkistymässä ja mies tekee neljä viikkoa putkeen yhdellä vapaapäivällä. Tasan ei käy, mutta minä hyväksyn osani, minä olen se joka pääsee lomalle.