27. helmikuuta 2011

Kevät



Täten julistan kevään avatuksi. Koiranpaskakeskustelu on alkanut, varma merkki. Maailmassa on sotia, nälänhätää, luonnon katastrofeja, mutta koirien jätökset saavat ihmiset reagoimaan. On se hyvä, että jotkut asiat pysyvät, turvallisuuden tunne vahvistuu. Miksi ei vastaavaa ryöppyä synny, kun luontoon heitetään maatumatonta kulttuuriroskaa? On turvallista kuohuttaa tunteita triviaaleista asioista, ottaa kantaa ottamatta kantaa. Ei vaadi räkyttäjältä mitään. Kansankynttilät. Samanlaiset tyypit omaavat mielipiteen; en osaa sanoa. Omintakeista. No, onneksi kevät koittaa.



20. helmikuuta 2011

Sanaton


Leffa, jota suosittelen, vilpittömästi!

13. helmikuuta 2011

Rauhallista

Olen nukkunut kahden päivän aikana suurimman osan valoisaakin aikaa. Aurinko nousi ja laskee taas. Väsyttää, väsyttää niin vietävästi. Vapautin itseni lenkkeilystä, kuvaamisesta, siivoamisesta ja suihkussa käymisestä. Olen istunut ergonomiesti sohvan kulmassa tyynyvirityksien avulla. Käden ulottuvilla on kahvitermari, kaukosäätimet, kirjapino ja läppäri, niin ja silmälasit. Tipahtelin pitkiksi toviksi untenmaille. Ei mun tartte, ellen halua. Ruokaa laitoin, laiskuuteni ylittää vain nirsouteni, einekset eivät uppoa. Leivoin mangomuffinsseja ja söin suklaata. Kroppa nauttii ja pää rauhottuu. Aurinko nousi itäkaakosta ja laskee kauniisti tuonne Helsingin suuntaan. Kaikki rullaa, vaikka olen ollut kaksi vuorokautta ottamatta kantaa maailman menoon. Mmmm, suosittelen jokaiselle joskus!

10. helmikuuta 2011

Lunta


Ei keiku kesähattu kutreilla, ei. Myssy on syvällä korvien päällä; jollei pakasta, pyryttää. Tässä on pitkään käynyt kuin entiselle vastatuuleen polkijalle; hän toivoi, että tuuli kääntyi ja paluumatkallahan toive toteutui, tuuli oli taas vastainen. Nurkissa paukkuva pakkanen saa toivomaan lauhempaa, mutta en ole tänä vuonna kertaakaan toivonut lisää lunta, en todellakaan. Huhuuu, riittää, kiitos! Opiskelijoiden opintotukien takaisinmaksatus on vähentynyt, sillä opiskelijoilla on entistä huonommat työnsaantimahdollisuudet. Noita suurrikollisia onkin jahdattu monta vuotta, hyvä että markkinatalous auttaa rikostutkijoita. Onko aivovuotomme ulkomaille ihme, ei tuo saivartelu ainakaan sitouta synnyinmaahan. Vaan eipä se sitouttaminen toimi pörssioptioillakaan, ne tuloutetaan heti kun pykälät sallivat ja palkannauttija siirtyy uusiin haasteisiin. Tai golffaamaan Marbellalle. Mä haluun lämpimään, mä haluun hiekkarannalle, mä haluun aasinpaskan tuoksua tuulen seassa. Enkä halua, mä halusin lapsuuden talvet takaisin ja sain. Pitää olla tarkka siitä mitä haluaa. Kiinalainen kirous sanoo, että; toteutukoon jokainen sinun toiveesi.